Feed aggregator

After finishing my Master’s thesis, I’ve started to think further of the technology process and the politics and power structures involved in it. My thinking is strongly affected by Winner’s (1985) article, noticing

Anyone who has traveled the highways of America and has gotten used to the normal height of overpasses may well find something a little odd about some of the bridges over the park ways on Long Island, New York. Many of the overpasses are extraordinarily low, having as little as nine feet of clearance at the curb. Even those who happened to notice this structural peculiarity would not be inclined to attach any special meaning to it. In our accustomed way of looking at things such as roads and bridges, we see the details of form as innocuous and seldom give them a second thought.

It turns out, however, that some two hundred or so low- hanging overpasses on Long Island are there for a reason. They were deliberately designed and built that way by someone who wanted to achieve a particular social effect. Robert Moses, the master builder of roads, parks, bridges, and other public works of the 1920s to the 1970s in New York, built his overpasses ac cording to specifications that would discourage the presence of buses on his parkways.

As an example, organization might deliberately plan the expense claim application unusable, hoping that the employees feel frustrated and do not submit their travel expenses1. Or, in case of election candidates, decisions have been made either to allow or disable interactive dialogue in candidate’s site (as an example, see Stromer-Galley, 2000). And, in voting advice applications, someone has made decisions about the questions and answer options available (see Haukio & Suojanen, 2004).

So, there are decisions and therefore power structures in the online environments. Lukes (1974) discusses on the three faces of the power2:

1. Dahl’s view of direct power relation
2. The extended view, including the powers of the agenda setting
3. Lukes’s view of power also visible in the cultural frames and preference settings

The power in system design can be seen as an instance of the second face of power, it relates to the possibility to decide how discussion and decision making of any given item is made. This, however, is not a surprising observation, similarly traditional media has these kinds of powers, and this has been examined in that area widely, such as the ‘power of the media’-discussion.

Therefore, the question remains, is there anything worth studying. As one colleague pointed to me, I can reveal that there are power relations in the design, then what? Can I use this to make the world a better place or even provide some design and implementation guidelines for organizations? This is the place I still need to ponder, what is the potential contribution of this work?

1. This example is just to illustrate the powers of design and should not be considered as a critic.
2. Now I actually start to see the utility of political philosophy, maybe I should revisit some of the materials to further my knowledge and thinking here – I took a heavy focus in research methodologies instead.

Näinhän siinä sitten kävi, ettei Pojan kanssa pysytty ikuisesti yhdessä. Alkoi ahdistaa liikaa, ei tuntunut hyvältä. Minä sitten totesin, että nyt on aika erota ja Poika ymmärsi sen ja auttoi pakkaamaan tavaroita.

Nyt sitten mieliala on edelleen vähän sekava. Kyllä, itkut on tästäkin itketty, nyt on jäljellä se haikea olo. Moni varmasti tunnistaa tämän olotilan ja myös ne kysymykset joita herää suhteen lopussa. Olisiko sittenkin pitänyt jatkaa, ehkä meistä olisi tullut kuitenkin jotain lopulta? Ehkä Hän oli minulle Se Oikea? Ja, miksi me oikeastaan lopulta olimme yhdessä näinkin kauan?

Nyt isoin mielessä oleva kysymys on se varsin klassinen, voinko koskaan kelvata kenellekään muulle? Niin. En ole kovinkaan hyvä näissä asioissa ja vielä kuvittelen, että voisin joskus palata Pojan luokse. Mutta, realismia on, ettei se ole mahdollista. Sen näkee ehkä joskus tulevaisuudessa, jos satumme taas sopivissa elämänvaiheissamme yhteen.

Yksi vaihtoehto, joka pyörii päässä varsinkin iltaisin on, että en kelpaa. Mitä silloin? Pitäisikö sitä koittaa hankkia joku satunnainen, ei rakkauteen perustuva suhde — ihan vain, että pahimpaa läheisyyden tarvetta saisi täytettyä. Kelpaisinkohan edes sellaiseen? Vai, elänkö tälläisenä yksinäisenä loppuun saakka? Silloin kyllä hankin kissan — ja unelmoin taas siitä sylistä, jossa voisi tuntea olonsa hyväksi.

Kuten ennenkin, tarinaan on kätketty jotain todellista ja jotain epätodellista. Lukijan mielenkiinnon varaan jätetään arvailla, mitä todella on tapahtunut.

Jotain lukemiani tenttkirjoja

Aloitin yliopistolla innoissani vuonna 2006. Nyt, melkein viisi vuotta myöhemmin suunnittelen valtiotieteen opintojen loppuunsaattamista gradun muodossa. Onkin aika kysyä, mitä oikeastaan opin yliopistolla? Mitä jäi käteen oikeasti?

Tenttkirjoja olen lukenut ja kursseilla olen istunut. Päähän on jäänyt oikeastaan varmasti aika vähän siitä kaikesta, mitä on tullut tehtyä. Eikä ollenkaan yllätyksenä, eniten ole varmasti keskittynyt osallistumisen ja osallisuuden kysymyksiin. Jotain väitän, että muistan poliittisista instituutioista, vaikka siellä on tapahtunut aika isoja muutoksia (niin, EUssa ei kuulema enää ole pilareita).

On asioita jotka pysyvät. Korostaisin tutkimusmenetelmiä sellaisena. Valitsin aikanaan tien, että pyrin hallitsemaan vähintäänkin perusteet molemmista menetelmistä. En siksi, että oma taustani tilastollisissa menetelmissä oli alunperinkin vahva, vaan koska molempien menetelmien käyttö voi tulla tarpeen sovelletussa tieteessä.

Niin. Sovellettu tiede. Se taitaa olla oma alani eniten, sellaisenaan yhteiskuntatieteellinen koulutus ei takaa oikeastaan muuta kuin sen, että osaan heiluttaa käsiä ymmärtää laajoja syy-yhteyksiä. Nyt olen viimeaikoina päätynyt tekemään lasten ja nuorten mediakäyttön tutkimusta, jossa on välttämättä tarpeen ymmärtää monia seikkoja.

Mutta, olisi masentavaa jos yliopistossa oppisi vain jotain taitoja ja ymmärrystä. Vaikka en ole opiskelijaelämässä välttämättä loistanut, haluaisin mainita kiinnostavana hankkeena VOO Civic Society Taskforcen, jota en ollut luomassa, mutta jonka toimintaan olen koittanut osallistua. Se korostaa juuri sitä, mitä itsekin haluan — tehdä maailmasta parempi, tai ehkä nyt onnellisuus-diskurssin vahvistuessa, onnellisempi paikka. Tämä sekä muut sosiaaliset kontaktit lienevät oikeasti se yliopiston tärkein oppi.

Blogin uskollisille tai vähemmän uskollisille lukijoille, olen suurimmaksi osaksi siirtynyt Science and Industryn kirjoittajaksi, joka on ‘ammattiblogini’. Siellä on myös avattu enemmän tekemisiäni oikeassa maailmassa ja ajatuksia tutkimusintresseistäni.

Kuitenkin, uskon, että humanoidin elämälle on vielä paikka. Opintoni jatkuvat luonnontieteen alalla ja mahdolliset jatko-opinnot aiheuttavat pohdintaa. Kuitenkin, on aika katsoa peiliin tässä kohtaa. Miksi blogi kuoli niin pahasti? Ehkä minulla oli muka kiire tai piti muka tehdä jotain.

Ei. Aikaa löytyy aina. Se ei ollut enää kivaa. Koitin muodostaa liian asiapitoista tekstiä. Siispä, on aika palata hyviin aikoihin, toivoakseni jo kesällä. Piian ja Tarun — jopa Miian — on aika palata blogiini.